keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Sri Lanka: Matara-Weligama-Dickwella

Matkustaminen julkisilla

Junat ja bussit ovat usein täyteen ahdettuja, jos haluat istukapaikan on oltava asemalla ajoissa. Käytävät ja ovien edustat täynnä seisovia ihmisiä, osa roikkuu oviaukon ulkopuolella. Juna on Sri Lankassa halvin tapa matkustaa, jonka takia ne ovat vielä täydempiä kuin bussit. Vain harvat bussit ovat ilmastoituja, mutta kun kaikki ikkunat ja ovet ovat auki, niin tuntuu että nenä lähtee irti viiman mukana, eli ilmastointi pelaa!

Matkustimme junalla Colombosta Mataraan ja 3 ja puolen tunnin matkasta seisoimme yli 2 tuntia. Ei muuta kun maha kiinni lähimpään penkkiin, ettei

ala oksettaa. Matkapahoinvointilääkettä voimme suositella kaikille herkille! Pakoreitti oksentamiseenkin oli havaittu varmuuden varalta: avonaiset ikkunat.

Juna oli siis täyteen ahdettu, mutta silti ruokien, juomien ja hedelmien myyjien on pakko änkeä koriensa kanssa läpi junavaunujen. Pakko olla hyvä bisnes, ei meinaa helppo ammatti.

Matara
Matara on rannikko kaupunki Sri Lankan
eteläosassa. Rannalle piti päästä, mutta
merenkäynti oli liian kova uimiseen. Silti maisemat aivan älyttömät: päivällä aallot, ranta ja palmut, illalla valkoiset, hienoy ravut ja isot kotilot. Komea paikka. Paikka ei ole turismilla pilattu, joten rauhassa saa olla.
Huomaa virtsaletkun koko!

Kadulla kävellessämme näimme jonkun harmaan otuksen lähestyvän. Norsuhan se, ihka elävänä! Samalla koko katu kastui sen kusesta, vähän lensi jalallekin. Norsu oli kuorma-autossa matkalla jonnekin. Onneksi kuorma-auto pysähtyi niin saimme ihastella ekaa kertaa norsua livenä. Kummasti se totteli suomalaista nimeään ja saimme hienoja kuvia.






Weligama

Kalastusvene, Weligama
Luettiin paikan olevan surffareiden suosiossa. Päätettiin käydä katsomassa, vaikka tarkoitus oli lähteä
Matarasta toiseen suuntaan.

Pieni kaupunki rannalla. Surffausta meinattiin kokeilla, mutta arveltiin sen olevan Intiassa halvempaa. Ranta oli kuitenkin hieno. Huone saatiin erään perheen talosta. Huone oli siisti, mutta parvekkeesta puuttui kaiteet. Kaikkea ei täällä aina voi vaatia.

Kävimme joella, jossa kalastaja esitteli rapuja, kaloja ja lintuja, sekä kertoi paikan luonnosta. Kuulemma veden alla piilottelivat myös babykrokotiilit. Apinoitakin nähtiin.

Dickwella

Pieni kaupunki Matarasta itään. Todella hieno paikka. Täkäläinen rantamaisema pysäyttää suomalaisen joka kerta. Turismi on vain päässyt valtaamaan vähän aluetta. Ei annettu sen häiritä, vaikka ison hotellin basson jytke raikui kilometrin päästä. Turismi näkyy aina korkeimpina hintoina. Eniten turreja mitä missään muualla tähän mennessä. Ei onneksi kuitenkaan paljon. Täältä saimme hienon huoneen ihan merenrannasta ja pystyimme käymään hyvin uimassa.


Ammu ehtoomatkalla, Matara

Rapu, Matara
Ranta, Matara

Monkey, Weligama

Palmut, Weligama

Kaikkea ei voi vaatia: kaiteet puuttuu! Weligama


Joki, Weligama

Blowhole, Dikwella

Dikwella

Dikwella

Sri Lanka: Negombo-Colombo



Hyvää iltaa, päivää ja yötä!

Sri Lanka

Saavuimme Sri Lankaan sunnuntai aamusta aikaisin. Kello oli 3 ja puoli tuntia edellä Suomen aikaa eli ei mee nääs aina tasan. Kuten ei rahat Dubain ja Sri Lankan välillä. Jos Dubaihin oli mennyt kaikki rahat niin tänne maahan sitten kaikki romu. Tuskin paikalliset tietävät edes miltä polkupyörä näyttää uutena; ruosteenvärisiä menopelejä kiisi pitkin kylätietä.

Huomasimme kuinka kieli oli vallan hassun näköistä. Kirjaimet näyttävät lähinnä hymiöiltä ja apinoilta. Ajattelimme, että miten ihmeessä täällä siitä tajuaa mitään jos pienimmissä paikoissa ei ole englantia. Onneksi ihmiset Sri Lankassa ovat ystävällisiä ja auttavat mielellään. Ovat välillä jopa liian tunkeilevia tarjoamalla koko ajan tuc-tuc -taksin kyytiä, pientä kolmipyöräistä ajopeliään.

Arvelemme tämän valtion eläneen kulta aikansa 1980-1995 tai sitten kaikki tullut 30v myöhässä. Mainokset kahviloiden ikkuinoissa, autot, mopot, junat, polkupyörät, kaikki pääosin samalta aikakaudelta. Sportbaarin ovessa tarrat jalkapallon arvokisoista, viimeisin vuodelta -94. Kasari hiace kiitää katukuvassa. Jos Dubaissa ei, niin täällä sitä corollaa ja hiacea rassataan.

Ihmiset auttavaisia ja iloisia ja osa vilpittömästi kiinnostuneita meistä. Rahan mukana olo sotkee koko kuvion ja tekee ystävällisestä shingalista takiaisen.
Välillä uteliaisuus ärsyttää jäyhää suomalaista. Jos tahdot omaa rauhaa painele Lappiin.

Negombo

Negombo

Negombo on oikein kiva pieni kaupunki. Sinne me päädyimme ensin. Löysimme pian syötävää ja huoneen guest house ghetosta. Vietimme siellä yhden yön suunnaten seuraavana päivänä pääkapunki Colomboon.

Colombon luuri
Colombo
Saavuimme bussilla suoraan keskelle paikallisia markkinoita. Äkkiä piti saada huone, sillä rinkka selässä ei ihmisjoukon keskellä paljoa kävele. Ihmettelimme täyteen ahdettuja junia, hyviä hedelmiä ja paikallista ruokaa. Ihmiset hymyilivät ja moikkailivat meille ahkeraan. Jotkut saivat iloa jopa saadessaan hipaista meitä. Jos on yhtään wannabe-julkkis olo, niin tervetuloa tänne Johanna Tukiaiset ja kumppanit.

Silja & Ville




Colombo Slave island

Colombo, Sri Lanka
Etelä hetelmä
















sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Helsinki-Oslo-Dubai

Nyt vihdoin saimme blogin aluilleen. Tervetuloa mukaan Aasian seikkailuun! Olemme siis pariskunta, joka päätti lähteä Aasian eri maihin noin puoleksi vuodeksi. Se miten kauan todellisuudessa reissaamme ja missä maissa käynti onnistuu, niin on meille itsellemmekin arvoitus.
Melkein perillä via Norwegian
Vihdoin ja viimein armoton halvimman lennon metsästys ja matkakohteiden selaus konkretisoitui ja reissu alkoi. Lähdimme perjantai aamuna 7.2.14 lentokentälle. Rinkassa puolen vuoden omaisuus, mikä ajatuksena tuntui käsittämättömältä. Puoli vuotta jossain kaukana, missä ei olla ikinä oltu.
Ensimmäinen todellinen kohde oli Sri Lanka jonne päästiin vasta sunnuntaina aamusta. Lentoreittimme kulki Helsinki-Oslo-Dubai-Colombo. Norwegianilla Osloon ja Dubaihin ja Sri Lanka Airlinesillä Dubaista Colomboon.
Osla
Norjalaiset päättivät palvella meitä norjaksi, vaikka me itse puhuimme sujuvaa suomalaista rallienglantia. Mikä lie norskeja vaivaa. L7entokentän lepotuolit toimi hyvin nukkumiseen huonosti nukutun viime yön jälkeen. Räntäsade pakotti meidät pysymään sisällä.

Dubai
Tähän Arabiemiraateissa keskellä aavikkoa olevaan kaupunkiin saavuimme yöllä ja meillä oli aikaa olla Dubaissa seuraavaan iltaan. Metro toimi hyvin kaupungin nopeaan kiertämiseen.
Dubai on siisti kaupunki. Eniten silmään pistävä asia on raha. Sitä on ja sitä käytetään. Pilvenpiirtäjät ja rakennukset ovat viimesen päälle eikä autoja kehtaa esitellä ellei se ole porche, ferrari tai vastaava. Eli ei paljon corollaa rasvata.
Kaikki on uutta ja tarkoituksella arvokkaan näköistä. Rahaa tuhlataan överisti, koska "sitä nyt sattuu olemaan", kuten satoihin jouluvaloilla koristeltuihin palmuihin. Rakentamisen ja palvelut mahdollistavat aasialainen halpatyövoima. Öljyllä maksettu hyvinvointi näkyy ja kuuluu kauksi, tarkoituksella.

Dubai

Dubai
Silja & Ville